Matkalla pohjoisessa ja aktivoinnit kuvat löytyy : https://pixabilly.1g.fi/kuvat/My+vacations/Lapland+2026/

Olimme suunnitelleet puolison kanssa pohjoisen matkaa jo pitkään. Aluksi ajatuksena oli suunnata jonnekin Käsivarren Lappiin tai ainakin Lapin länsiosiin. Lopulta pääkohteeksi valikoitui Pallas, josta varasimme hotellihuoneen. Muu reitti alkoi rakentua kahden meille tärkeän harrastuksen ympärille: geokätköilyn ja radioaktivointien.

Reittisuunnitelmaa hiottiin, yöpymispaikkoja etsittiin ja kiinnostavia kohteita merkittiin kartalle. Suunnitelma ehti tietysti muuttua jo ennen lähtöä ja vielä monta kertaa matkan aikana, mutta lomalla ei onneksi ollut kiire mihinkään. Matkakin alkoi lopulta suunniteltua aikaisemmin, sillä starttasimme jo 1. syyskuuta – kaksi tai kolme päivää aiemmin kuin alun perin piti.

Säätä seurasimme ennen lähtöä tavallista tarkemmin. Sateessa teltan kanssa pelaaminen ei houkutellut, eivätkä kovin kylmät yötkään kuulostaneet mukavilta. Mukana matkusti myös koira, joten polttiaiset huolestuttivat erityisesti. Muutamaa vuotta aikaisemmin Särkitunturilla niiden jäljiltä oltiin kirjaimellisesti vatsat verillä, eikä samanlaista kokemusta kaivattu uudelleen.

Hankintoja tuli jonkun verran, napakat Expedin retkipatjat, teltta tuli ostettua jo aikaisemmin kesällä. Koska automme on pieni, ostimme kattoboxin Biltemasta. SInne mahtui hyvin isommat tavarat eli ne mitä ei pääasiassa käytetä reissussa. Auto oli aika täynnä!

Ensimmäisen päivän tavoitteena oli Vaalaan pääsy. Matkalla keräsimme geokätköjä muun muassa Viitasaarelta, Pihtiputaalta, Haapavedeltä ja Kestilästä. Samalla saimme jälleen muutaman kunnan kartalla niin sanotusti vihreäksi. Urakka alkaa olla jo loppusuoralla, sillä käymättömiä kuntia on jäljellä enää vajaat kolmekymmentä.

Vaalassa majoituimme kahdeksi yöksi Happy Beach Campingiin. Paikka osoittautui mainioksi ja fasiliteetit toimiviksi. Suuren telttamme vuoksi pystytimme leirin caravan-paikalle, mikä oli oikeastaan hyvä ratkaisu: saimme samalla sähköt käyttöön jatkojohdolla.

Ensimmäinen yö ei silti ollut mikään täydellinen retkiyö. Välillä oli liian kuuma, sitten kylmä ja kohta taas kuuma. Kun on valmiiksi lämmin kaveri, makuupussi tuntuu helposti liioittelulta – eivätkä levottomat jalat ainakaan helpottaneet nukkumista.

Aamulla teltta oli kostea, vaikka nukkumapuoli säilyikin onneksi kuivana. Absidissa odotti sen sijaan kokonainen hyttysarmeija, eikä se porukka vaikuttanut erityisen ystävälliseltä. Aamupalan jälkeen jätimme hyttyset pitämään leiriä ja suuntasimme kohti matkan ensimmäistä radioaktivointia Rokuan kansallispuistossa.

OHFF-0027 Rokuan kansallispuisto (POTA FI-0582/0202)

Sopiva paikka oli aluksi hieman hakusessa. Olin ajatellut ajaa hotellin lähelle parkkiin ja kävellä sieltä lyhyen matkan puskan alueelle, mutta lopulta löytyi aivan rajan tuntumasta pieni, parkkipaikan oloinen alue, josta aktivointi onnistuisi suoraan autosta. Ratkaisu sopi puolisollekin: hän pystyi neulomaan apukuskin penkillä samalla, kun minä huusin seekuuta eetteriin. Protected Planetin näyttämät rajat olivat alueella muutenkin sen verran ”repaleiset”, että sijainti piti tarkistaa huolella.

Endfed nousi puiden varaan inverted V -asentoon maston avulla ja Yaesu FT-891 pääsi töihin. Käytössä 50Ah LiFePo4 akku, jolla virtaa piisaa hyvin.

Aloitin 40 metrin bandilla, joka veti heti loistavasti. Lähemmäs neljäkymmentä kusoa oli jo kasassa, kun SWR alkoi käyttäytyä oudosti ja hyppiä 1:1:stä aina 1:3,5:een. Tehon vähentäminen rauhoitti tilanteen, mutta syy jäi vielä arvoitukseksi: oliko vika tunerissa vai antennissa? Jälkeenpäin tuneri osoittautui aiheuttajaksi, mutta selvinnee onko viallinen jossain vaiheessa.

80 metriä oli tällä kertaa surkea ja antoi vain muutaman kuson. 20 metrillä tilanne muuttui täysin. Bandi veti hienosti, pientä pileuppiakin syntyi pariin kertaan ja lokiin päätyi asemia Portugalista ja Azoreilta saakka.

Yhteensä tuli 89 kusoa, joten alue oli aktivoitu. Samalla aktivoitui POTA kahdelta kohteelta (geopark), mutta WWFF:n puolella vain toinen kohde eli kansallispuisto. Toinen WWFF-kohde olisi vaatinut uuden kierroksen toisella puskanumerolla, mutta tällä kertaa en halunnut käyttää siihen enempää aikaa.

Aktivoinnin jälkeen ehdimme tutustua myös itse kansallispuistoon. Rokuan kangasmetsissä kulkee paljon leveitä polkuja, joita on mukava tallata, ja puoliso bongaili matkalta runsaasti männynherkkutatteja. Pookivaaralla kävimme geokätköllä ja samalla katselimme korkeaa näkötornia – katselu riitti tällä kertaa, sillä kiipeämään en lähtenyt.

Seuraavana aamuna teltta oli jälleen kostea, mutta onneksi mukana oli lämmitin. Aamupuuroon haimme mustikoita ja puolukoita, joita löytyi ympäristöstä runsaasti. Teltta saatiin lopulta kuivaksi ja muutkin aamutoimet hoidettua – ja juuri silloin alkoi sataa kaatamalla. Kyllä korpesi, varsinkin kun sadetutka näytti ettei alueelle osuisi sateita.. Vastakuivunut teltta jouduttiin pakkaamaan läpimärkänä.

Matka jatkui Vaalan kautta kohti Hyrynsalmea. Paltamossa poikkesimme parilla geokätköllä, ja Hyrynsalmella pidimme tauon Seitenjärven levähdysalueella. Pari kätköä tuli logattua sielläkin, ja kun paikalta löytyi grilli, päätimme ostaa hampurilaiset. Ne maistuivat mainioilta, ja matkaa oli hyvä jatkaa vatsa täynnä.

Puolangalla ohjelmassa oli nopea kauppakäynti ja pari kätköä. Sieltä Pudasjärven suuntaan matka ei kuitenkaan edennyt aivan suunnitellusti, sillä runsaat tietyöt venyttivät ajoaikaa noin puolella tunnilla. Tuli pätkiä jossa asvalttia, sen jälkeen pätkä joka soralla…näitä oli todella monta. Ja jokainen oli hieman montulla, joten puolison selkä ei tykännyt tästä.

Syöte Campingillä meitä odotti varattu vaunumökki, joka osoittautui oikein mukavaksi tukikohdaksi. Mikro, hella, sängyt ja sohva löytyivät, ja suihkut sekä muut pesutilat olivat aivan vieressä. Märän teltan jälkeen mökin kuivuus tuntui erityisen hyvältä. Majoitus oli kaiken lisäksi aika edullinen, 65 euroa yöltä ja lemmikkimaksu.

OHFF-0031 Syötteen kansallispuisto (POTA FI-0151, Maaselän Natura 2000 FI-1552)

Syötteen kansallispuisto ei kuulunut alkuperäiseen suunnitelmaan. Hieman ennen lähtöä puoliso kuitenkin ehdotti, että kävisimme siellä päiväseltään tai jäisimme yöksi. Onneksi ehdotti, sillä paikasta tuli yksi matkan aktivointikohteista – tosin ensimmäinen yritys jäi lyhyeksi.

Tulopäivänä ehdin jo luontokeskuksen viereen ja sain pöydänkin pystytettyä, kun taivaalta kuului kova jyrähdys. Ukkostutka näytti alueelle ja lähistölle pari pistettä, joten harkinta-aikaa ei paljon tarvittu. Pöytä takaisin kasaan ja majoituspaikkaan häntä koipien välissä. Kun pääsin perille, alkoi sataa, joten perääntyminen oli oikea ratkaisu.

Seuraavana päivänä jätimme pyykkikoneen pyörimään ja suuntasimme Vattukurun pysäköintialueelle. Kari OH2HT oli varoittanut, ettei siellä kuuluisi verkko, ja tämä piti paikkansa.

Verkon puuttuminen ei kuitenkaan estänyt aseman pystyttämistä. Parkkipaikan kupeeseen nousi tuttu FT-891:n ja EFHW:n kokonaisuus, ja mastolle löytyi tueksi sopivasti puupölkky. Sadetta oli jälleen luvattu, joten radioasema rakennettiin auton sisälle. Puoliso neuloi vieressä ja koira seurasi toimitusta takapenkiltä – luultavasti jo melko kyllästyneenä radioharrastukseen.

Tabletissa näkyi ajoittain hieman kenttää, mutta yhteys ei tahtonut toimia. WhatsApp-klusterilla näkyi, että OH3LB oli puskassa taajuudella 7062. P2P-kuso onnistui, ja pyysin jotakuta spottaamaan minut taajuudelle 7072, koska en itse päässyt verkkoon. Kuson aikana taajuudelle 7070 ilmestyi toinen asema, joka hieman ”vuoti” 7072:lle, joten siirryin vielä yhden kilohertsin ylemmäksi. Sen jälkeen 40 metriä alkoi vetää hyvin. Lopulta tablettikin löysi paikallaan ollessaan yhden palkin verran 4G:tä, ja spottaus onnistui suoraan klusterille ja whatsappiin.

Kun puhelimessa ei ole kenttää, tabletissa on ilmeisesti kokonsa puolesta isompi ja herkempi antenni, joten yhteydet toimivat paremmin. Mm seitsemisessä ei puhelin löytänyt kenttää, niin tabletissa oli täydet palkit. Erikoista sinänsä.

80 metrin bandin jälkeen lokissa oli jo yli 60 kusoa, joten aktivointi oli turvallisesti kasassa. Hunttailin vielä hetken ja odotin OH8XU Aria ääneen. Hänen puskansa oli ATNO (All Time New One), ja lopulta minun viimeisestä kusostani tuli samalla Arin ensimmäinen. P2P-kusoon oli hyvä päättää onnistunut aktivointi.

Vattukuru piti tämän jälkeen lähteä kiertämään, mutta puoliso tarvitsi jotain syötävää, sillä energiat olivat vähissä. Kävelimme jonkin matkaa polkua ja palasimme sitten autolle. Oli puhetta että tulisimme uudelleen tuonne, mutta suuntasimme toiseen paikkaan.

Ajoimme Hotelli Iso-Syötteelle, jossa oli Skywalk-terassi. Ikävä kyllä koirat eivät olleet sallittuja siellä eivätkä sisällä näköalaterasilla, joten menin ensin ihailemaan maisemia. Puoliso pääsi vuorostaan samalla viisi euroa maksaneella kortilla, koska olin nopea. Olisimme syöneet paikalla, mutta koira ei päässyt ravintolaankaan. Puoliso osti kahviosta leivokset, jotka nautimme myöhemmin luontopolun tuvalla.

Ajoimme luontokeskukselle parkkiin ja kävimme kiertämässä reilun kolmen kilometrin pituisen Naavaparran luontopolun. Annintuvalla nautimme leivokset. Reitti oli aika mukava kävellä, hieman siellä tuli populaakin vastaan, muttei onneksi ollut tuvalla ketään.

Luontotupa oli suljettu, koska metsähallitus on myymässä paikkaa. Sinänsä harmi ettei luontoa tueta enää niin paljoa ja jopa reittejä joudutaan sulkemaan. Mm Siikanevan Kansallispuisto on ns suljettu, koska ei ole varaa uusia pitkospuita.

Tämän jälkeen alkoi jälleen satamaan, ja vietimme loppuillan rentoutuen ja pyykkejä hoitaen. Kävin illalla viereisessä bistrossa yhdellä. Karaokeiltamat mutta pakenin paikalta.

Seuraavana aamuna siivosimme, pakkasimme ja suuntasimme auton nokan kohti Leviä, jossa meillä oli varattuna huoneisto Levilehdosta. Paikka oli aivan sirkan keskustassa, kauppakin oli tien toisella puolella.

Matkalla kävimme muutamalla geokätköllä ja mietimme Särestöniemi-museoon menoa. Se olisi kuitenkin ehtinyt mennä juuri kiinni, kun olisimme päässeet perille.

Matkalle oli suunniteltu myös Unarin OHFF-0416-alueen aktivointi. Kyseessä oli vuoden 2023 ATNO, joten kiinnostusta kyllä olisi ollut. Paikkakin oli tiedossa, joskin epäilystä että saattaisi olla jonkun pihaa. Tosin karttakuvissa ei siltä vaikuttanut. Meltauksessa pysähdyimme kätkölle, mutta autosta noustessa minuun iski outo vatsakipu, ja puolison selkä puolestaan huusi hoosiannaa. Lisäksi iski oksettava olokin, joka meni onneksi nopeasti ohi. Kun selvisi, että edessä olisi vielä 30 kilometriä kuoppaista hiekkatietä, päätös oli lopulta helppo: puska sai jäädä odottamaan seuraavaa kertaa. Huono fengshui tällä keikalla.

Matkalla pysähdyimme Molkokönkään koskelle. Mielenkiintoista sikäli, vieressä oli ilmeisesti hylätty camping aluekin.

Jatkoimme suoraan Leville majapaikkaan ja otimme loppuillan rauhallisesti. Kävimme vielä Levin huipulla katsomassa auringonlaskua, mutta siellä tuuli niin kovaa ja kylmästi, ettei maisemaa jäänyt loputtomiin ihailemaan. Auringonlasku oli upea, kävimme kiertämässä huipulla olevan tasannereitin.

Seuraavana päivänä suuntasimme kätkötrailille, joka osoittautui aluksi hankalaksi, koska alkupää oli rakennustyömaata ja tuntui siltä, että kaikki reitit olivat työmaan takana.

Lopulta reitti löytyi ja pääsimme kunnolla liikkeelle. Kun palasimme toistakymmentä kätköä myöhemmin autolle, mittariin oli kertynyt yhdeksän kilometriä. Pikkuvarpaaseenkin oli ilmestynyt rakko, perhana. Se tulisi muistuttamaan lenkistä vielä myöhemmin matkalla, kasvaen kokoa.

Nopea huoltovierailu kämpillä ja sitten Tepaston suuntaan laavulle. Akanrimmin laavulla olikin kivat maisemat. Lintuja ei näkynyt yhtään lintutornista. Eikä myöskään kuulunut. Keitin veden ja tein retkiruoan valmiiksi. Pasta bolognese oli hyvää. Olimme juuri tekemässä lähtöä, kun paikalle tuli paikallinen perhe tulistelemaan. He sattuivat olemaan alun perin Tampereelta, mutta olivat asuneet viisi vuotta Sirkassa.

Hieman oli ajatusta aktivoida ensimmäinen SOTA (Summits on the Air) Levin huipulla (OH/KI-033), mutta kovan tuulen ja väsymyksen takia luovuin ajatuksesta. Seuraavana päivänä oli myös aktiviteettia ja ajamista edessä, niin jäi jonnekin tulevaisuuteen. Viimeksi taisi olla aktivoitu 2017.

Illalla teimme ruokaa ja hoidimme jälleen pyykkejä. Koirakin sai levätä, sillä se oli aika puhki reissaamisesta ja lenkistä. Meidän pikku räksyttimellämme on jo yhdeksän vuotta ikää.

Aamupalan, pikasiivouksen ja auton pakkaamisen jälkeen ajoin puolison ja koiran Levin huipulle. Itse vein auton alas parkkiin ja nousin gondolihissillä takaisin heidän luokseen. Suunnitelmana oli kävellä yhdessä alas reittiä, jonka varrella oli geokätköjä.

Alkumatkasta noin puolet oli todella jyrkkää laskua. Alamäki kävi nilkoille ja jalkapohjille aivan eri tavalla kuin tasainen polku, mutta kätköt löytyivät sentään helposti. Vastaan tuli myös kovakuntoisia ihmisiä, jotka juoksivat samaa rinnettä ylöspäin. Siinä sai taas hieman perspektiiviä omaan etenemiseen.

Reitin varrella bongasimme muun muassa sinirinnan, Lapin maakuntalinnun. Loppupätkä oli onneksi suhteellisen tasaista ja leveää polkua.

Kävimme vielä syömässä keskustassa. Kafet niminen ravintola hyväksyi koiratkin sisälle. Lattialta Jessi nautti kaikki pienent ruoka-atomitkin. Suuntasimme tämän jälkeen kohti Hotelli Pallasta

Hotellilla purimme tavarat huoneeseen, joka henki 70-lukua. Huoneessa oli tietty haju, joka saattoi kieliä hieman kosteudestakin. Huone kaipasi myös uudempaa valaistusta, sekä esimerkiksi jalkalampun. Puoliso istui nojatuolissa, mutta valoa ei siihen saanut kuin laittamalla kaikki valot päälle. Retkivalaisimien valossa sitten puikot heilui.

Hotellissa oli onneksi upea ja hieno ravintola ja baari. Kävimme pari kertaa illalla syömässä ja hyvää oli. Aamiainen oli monipuolinen ja hyvä.

Kävimme illalla kävelemässä Orava Avenuen pikkulenkin kodalle saakka. Matkalla loggasimme myös Adventure Labin pisteet. Pisteet olivat pieniä orava patsaita, jotka edustivat eri uskontoja.

Kodalla oli hiljaista. Siellä oli myös vuokrattava kota, jolla oli kokoa. Hieno paikka ja kirkkaasti soliseva pieni puro kulki takana.

Tiistai oli sateinen, joten pidimme lepopäivän. Aamusta saakka oli todella sumuista. Teimme sentään pienen lenkin tihkusateessa, sillä pitäähän koirankin saada hieman ulkoilmaa ja tehdä tarpeensa. Kävelimme hieman Taivaskeron suuntaan polkua.

Taivaskerolla olemme käyneet joskus muutama vuosi sitten, tällä reissulla kunto ei sinne riittäisi, vaikka houkutti mennä sinne QRP radion kera. Jälkeenpäin mietin, että qrp olisi ollut mahdollisesti riittämätön, minkä punaisilla hiekoilla huomasi isommalla teholla.

Sää selkeni iltaa myöden, taivas oli kirkas. Olin katsonut avaruussään ennusteita revontulet olivat erittäin todennäköisiä tälle illalle. KP arvot huiteli viiden luokassa.

Kello 22.30 alkoi jo näkyä komeita leimuja, joten menimme ulos kuvaamaan. Palasimme hieman ennen yhtätoista, koska emme halunneet mennä takaisin pääoven kautta. Hotellin ovet sulkeutuivat tuolloin. Kuvasin puhelimella, joka toimii ylättävän hyvin hämärässä ja käsivaralla, iPhone 15 Pro Max siis kyseessä.
Alkuun valoa oli hieman enemmän, joka toi tuntureiden silhuetit hyvin esille. Ne antoivat myös kivan lisän revontuliin, aivan kuin joku valolähde säteilisi tuntureiden takana.

Keskiviikkona lähdimme kohti Särkitunturia. Olimme käyneet siellä jo kahdesti aikaisempina vuosina. Ensimmäinen kerta taisi olla vuonna 2019. Särkitunturikin oli SOTA kohde, mutten ottanut radiota mukaan. Tai no, Kenwoodin D72 oli mukana, koska haluisin kokeilla miten APRS kuuluisi auton iGatelle. Tämä olisi toiminut, jos olisin huomannut että TNC4 palikka oli irronnut… ihmettelin kun ei kartalle tullut mitään. Arvelin että volume oli pyörähtänyt hiljaiselle ja ei kuullut mitään.

Ajomatkaa tien varteen viime käynnin jälkeen tehdylle parkkipaikalle oli noin 15 kilometriä. Alkuperäinenkin pysäköintipaikka oli edelleen käytössä.

Pieni shokki iski, kun pääsimme paikalle: siellä oli varmaan viisi tai kuusi linja-autoa, ja parkkipaikkakin oli täynnä autoja. Onneksi heti ensimmäinen paikka oli vapaana, joten saimme auton parkkiin. Edellisellä kerralla taisimme olla paikan ainoat kävijät.

Kun puoliso oli järkytykseltään toennut, päätimme kuitenkin lähteä kävelemään kohti huippua. Matkaa oli reilut kolme kilometriä suuntaansa hyvää ja leveää polkua pitkin. Matkalla selvisi, että Kittilän ja Muonion koulut olivat syysretkellä. Heidän piti alun perin tulla jo edellisenä päivänä, mutta kelit olivat niin surkeat, että retkeä oli siirretty.

Lisäksi Helsingin Sanomat oli julkaissut muutamaa päivää aikaisemmin Särkitunturista jutun, joka houkutteli väkeä paikalle.

Matka eteni verkkaisesti ja hikisesti. Pääsimme kuitenkin huipulle, jossa tutut huimat maisemat odottivat meitä. Ja parisen sataa muuta ihmistä…

Vetäydyimme ihmispaljoudesta hieman sivummalle, Jerisjärven puolelle kallion reunalle. Siellä saimme syödä eväsleivät rauhassa, ja otin puolisosta muutaman neulekuvan. Olin jo etukäteen ajatellut kosia Särkitunturilla uudelleen, mutta sopivaa hetkeä en ollut päättänyt. Niinpä kysyin siinä melkein sivulauseessa, josko hän tällä kertaa tulisi puolisokseni. Olin kosinut samalla tunturilla jo vuonna 2019, mutta silloin hän ei ollut vielä valmis. Nyt vastaus oli myönteinen, joten nähtävästi kymmenen vuoden harkinta-aika riitti. Ensi vuonna voidaan siis viettää häitä.

Palasimme autolle ja ajoimme Muonioon muutamalle kätkölle sekä kauppaan. Kävimme mainonnan uhreina myös Swiss Caféssa, mutta valitettavasti paikasta ei jäänyt meille kovin hyvää vaikutelmaa. Kakkupalat olivat hieman mauttomia, mutta muuten paikka oli ihan kiva.

Kävimme sen jälkeen myös Äijäkoskella. Siellä oli hienot näkymät ja komeasti kuohuva koski Suomen ja Ruotsin rajalla.

Menimme myös läheiselle laavulle, jossa oli kalastajia. Sieltä kävimme loggaamassa kätkön ja palasimme autolle. Polku oli paikoin aika vetinen, puolisolla olisukat märkänä autolle päästyämme.

Palasimme hotellille pitämään pienen lepotauon, vaihdoimme vaatteet ja menimme sitten testaamaan ravintolan.

Ravintola oli viihtyisä, ja näkymätkin olivat hyvät. Ulkona käppäili paljon poroja, joita oli kiva katsella. Joukossa oli pari valkoistakin.

Hotellin oma burger oli hyvä, ja puoliso piti myös päivän kalasta, joka oli siikaa. Ruoka oli herkullista. Nautin talon omaa punaviiniä, joka oli mukavan pehmeää. Jälkiruoaksi otimme Köyhät ritarit ja Karpalon, joka sisälsi muun muassa kinuskia. Hintaa oli, mutta lomalla pitääkin hemmotella itseään.

Loppuilta meni rentoutuessa, sillä olimme aivan puhki. Tai no, minä ja koira ainakin. Illaksi oli ennustettu jälleen revontulia.

Ikkunamme oli melkein pohjoiseen, joten näimme revontulia sisältäkin. Ne olivat upeita ja ajoittain voimakkaitakin.

OHFF-0018 Pallas–Yllästunturin kansallispuisto (POTA FI-0035)

Täytyy myöntää uudelleen, että Taivaskeron huipulle meno kiinnosti kovasti, sillä siellä saisi WWFF:n, POTAn ja SOTAn yhdellä kertaa. Varpaassa oleva rakko oli kuitenkin suurentunut ja kipeä. Lisäksi tämän ison (lihavan) kehon siirtäminen ylös olisi kestänyt niin kauan, ettei sinne ollut järkevää lähteä.

Toinen paikka oli jo mielessä: Punaiset Hiekat Pallasjärven rannalla. Vieressä on Lommoltunturi, jossa käytäisiin ensin.

Aamupalan jälkeen pakkasimme tavarat ja suuntasimme kohti Lommoltunturia. Ruska-ajan turistien määrä jaksoi yhä ihmetyttää – tämä oli ensimmäinen ruskareissumme – sillä parkkipaikka oli täynnä. Saimme kuitenkin auton parkkiin.

Särkitunturin reitti oli reilut kolme kilometriä suuntaansa ja tämä noin kaksi kilometriä. Lommoltunturin reitti oli kuitenkin huomattavasti vaativampi, sillä se oli osittain märkä, kivinen ja juurakkoinen.

Pääpolulta lähti kohti huippua reitti, joka oli paikoin vaikeakin. Kyllä ylöspäin mennessä puuskutti, ja taukoja oli pidettävä.

Hieman kyllä oma kunto hävetti, kun ylöspäin oli menossa myös 80-vuotias pariskunta. He olivat käyneet Lommoltunturilla jo muutaman kerran vuosien mittaan. Oma kuntoni saattaisi olla ihan hyvä, jos painoa vain olisi vähemmän.

Ylhäältä avautuivat huimat maisemat. Näkyvissä olivat muun muassa Taivaskero, Palkaskero ja Sammaltunturi. Myös Pallasjärvi avautui upeasti huipulta.

Puoliso loggasi huipulla olevan kätkön, ja mietimme, palaisimmeko samaa reittiä. Keskustelimme hieman edellä mainitun vanhan pariskunnan kanssa ja lähdimme kohti alempaa lakea. Sitä kautta reitti oli varmaan kaksi kertaa pidempi, mutta tasaisempi ja helpompi.

Jouduimme hieman tarpomaan sivuun lakien välissä päästäksemme niin sanotulle pääpolulle. Paluureitti oli hieman vaativa, mutta selvisimme sentään.

Ajoimme tämän jälkeen Punaisten Hiekkojen parkkipaikalle, jossa oli vielä melko paljon autoja. Hetken mietin, haluanko sittenkään ryhtyä aktivointiin Lommoltunturin lenkin päälle, mutta lopulta reppu nousi selkään ja kävelimme muutaman sadan metrin matkan tuvalle. Söimme ensin eväät, sillä nälkä jo kurni. Kun energiaa oli saatu varastoon, jaksoi taas ajatella radioitakin.

Valitsin asemapaikan tuvasta hieman sivummalta, aivan hiekkarannan reunalta. Pallasjärvi avautui suoraan eteen ja tunturit nousivat vastarannalla. Antennin masto kiinnittyi tukevasti aitaan, ja langan päille löytyivät kiinnityspisteet aidasta ja pienestä puusta. Pöytä ja tuoli asettuivat puun viereen rannalle. Maisemien puolesta paikka oli helposti upein, jossa olen koskaan aktivoinut.

Alku vaikutti erittäin lupaavalta. 40 metrillä kusoja tuli nopeasti, ja lokissa oli pian 23 yhteyttä. Sitten vastaan nousi kuin seinä: asemat loppuivat lähes kokonaan. Siirryin 80 metrille, mutta siellä OH9FOXi oli ainoa huntteri. Lähellä aktivoinut OH2HT sentään kuului, joten saimme P2P-kuson. Hänellä oli sama ongelma – muita ei yksinkertaisesti kuulunut.

Myöskään 20 metriä ei pelastanut tilannetta. QSB oli voimakasta, ja asemia oli hankala kopittaa, kun ne hävisivät kesken kaiken. Jonkin aikaa huusin seekuuta ilman vastauksia, ja lupaavan alun jälkeen alkoi jo tuntua siltä, että aika loppuisi ennen vaadittuja kusoja.

Aktivoinnin aikana väki rannalla väheni nopeasti. Myös puoliso lähti autolle odottamaan, sillä koira alkoi olla levoton. Autossa koira rauhoittui ja puoliso pystyi jatkamaan neulomista, kun minä jäin rannalle taistelemaan puuttuvista yhteyksistä.

Kiertelin vielä uudelleen 40 ja 80 metriä ja sain kuin sainkin loput kusot kasaan. 80 metriä aukesi lopulta sen verran, että OH8-alueen huntterit saivat minut kuuluviin. Kun lokissa oli kahden ja puolen tunnin jälkeen 52 kusoa, päällimmäinen tunne oli helpotus. Enää ei tehnyt mieli pitkittää aktivointia yhtään.

Alussa lämpötila oli noin seitsemän astetta ja sää melko tyyni. Noin puolentoista tunnin jälkeen noussut pieni tuuli alkoi kuitenkin vähitellen tuntua kylmältä ja mennä luihin ja ytimiin. Lopussa aurinko sentään lämmitti hieman. Aktivoinnin lomassa moni ohikulkija pysähtyi kyselemään, mitä olin tekemässä, joten välissä tuli pidettyä muutama pieni ”luentokin”.

Alue oli joka tapauksessa aktivoitu. Kiitos vielä kaikille kusoista! Oli aika purkaa asema ja palata autolle lämpimään.

Kävimme vielä illalla syömässä ravintolassa. Minulla oli oivaa poropihviä ja puolisolla poronvasan maksaa – tai kuten hän sanoi, vauvaporon maksaa. Jälkiruoat jätimme tällä kertaa väliin.

Illalla näkyi jälleen revontulia, mutta emme katselleet niitä pitkään.

Perjantaiaamu oli puolisolle paha paikka, sillä piti lähteä ajamaan kohti etelää. Hän olisi halunnut jäädä vielä, mutta vapaita huoneita ei enää ollut. Paikka alkoi olla loppuviikkoa kohden aika täynnä.

Kävimme Jerisjärven kalapirteillä kätköillä. Sitten ajoimme Sirkkaan tankkaamaan ja kävimme nopeasti kaupassa. Kalapirtit olivat hienot, näköjään aktiivisessa käytössä yhä.

Ajoimme gondolihissien luo, josta lähdimme poluille kätkötrailille. Palasimme autolle noin neljän kilometrin lenkin jälkeen ja pysähdyimme Kittilässä ostamaan kaupasta eväitä.

Särestöniemi-museolle johtava tie hieman arvelutti, mutta se oli suhteellisen hyvässä kunnossa. Pääsimme perille ilman pahempia vaurioita. Selät ja paikat olivat jumissa, joten tärinä ei tehnyt hyvää…

Suosittelemme käyntiä museolla. Se oli kuin aikamatka Reidar Särestöniemen lapsuudenmaisemiin ja ateljeeaikaan. Rakennukset olivat hienoja ja teokset upeita. Ihmettelimme, kuinka he olivat aikanaan muuttaneet sinne, sillä tie rakennettiin vasta vuonna 1985. Tuolloin paikka oli jo museon hallinnassa. Selvisi, että heidän on täytynyt kävellä reilu kaksi kilometriä tielle, joen ylitettyään. Aikanaan museollekin tultiin joen toiselle puolelle, josta veneellä pääsi ateljeelle ja galleriaan. Ja tuhansia vierailijoita, aika homma kuljettaa yli porukkaa koko ajan.

Ajoimme Sodankylän kautta, poroja väistellen, Pyhä–Luoston kansallispuistoon, jossa meillä oli varattuna huoneisto. Perille päästessä olimme molemmat aika jumissa ja paikat kipeinä, joten lepo tuli tarpeeseen.

Pyhä–Luostolla vietämme vielä huomisen, ja päivän ohjelmassa on myös kansallispuiston aktivointi, jos sää ja vointi ovat suosiolliset. Sunnuntaina auton nokka kääntyy kohti Tamperetta, mutta paluumatkalle kertyy sen verran kilometrejä, ettemme vielä tiedä, ajammeko suoraan kotiin vai jäämmekö matkalla vielä yöksi johonkin. Reissu ei siis ole aivan ohi – katsotaan, mitä viimeiset päivät ja vielä yksi aktivointi tuovat tullessaan.

OHFF-0024 Pyhä-Luosto Kansallispuisto (POTA FI-0065)

Aamupalan jälkeen suuntasimme kohti Isokurun rotkoa, jonne oli parisen kilometriä matkaa. Samalla halusin katsastaa polun alun, jonne ajattelin aktivoinnin mennä suorittamaan.
Heti polun alussa huomasin, ettei täällä oli hyvää paikkaa. Lisäksi porukkaa kulki siellä paljon, jolloin homma keskeytyisi muutaman kerran kyselijoiden takia. Laavullakin oli paljon porukkaa makkaraa paistamassa.

Rotkoon keni jyrkähköt portaat, jossa oli kivasti oma reitti koirille. Tosin ihmettelimme, miksi niitä lautoja ei oltu laitettu kiinni toisiinsa, pienet tassut upposi lautojen väliin.

Rotkon reitti oli noin kaksi kilometrejä ja upeat maisemat olikin matkan varrella. Pieniä lampia joissa oli todella kirkas vesi. Hieman liettyneet, ei varmaan virtausta ole noissa paikoissa.
koko matka oli helppokulkuista tasannetta. Parissa kohtaa reitti nousi jonkin verran, koira oli kannettava koska lautojen välissä oli teräviä metallisia liukuesteitä.

Emme ihan päätyyn kävelleet vaan pysähdyimme hetkeksi tasanteelle, jossa oli lampi ja pieni putous. Voisin kuvitella että kovalla sateella putous on upea.

Palasimme takaisin portaiden juureen ja päätimme mennä katsomaan lähellä olevaa Tiaislaavua. Helppokulkuinen reitti koko matkan, mikä oli mukavaa. Laavulla oli tulistelemassa joku nuori pariskunta. Puoliso etsi geokätkön ja lähti kävelemään hieman kauemmaksi. Odottelimme koiran kanssa pöydän äärellä.

Kuukkeleita ilmestyi ympärille, rohkeimmat kävi puolentoista metrin päässä! Harmikseni Jessi oli hieman rauhaton, enkä saanut kameraa ajoissa valmiiksi. Kauempaa sain pari kuvaa sentään.
Laavulta lähti nuori pari pois, tyrmistyksekseni jättivät nuotion palamaan! Näin EI saa tehdä missään.
Onneksi paikalle tuli kohta ihmisiä, jotka ottivat nuotion käyttöön. Lisäksi tällä samaisella pariskunnalla oli teltta vähän matkan päässä maastossa, jossa telttailu ei ole sallittu. Hävetkää!

Palasimme asunnolle ja lähdimme käymään läheisessä kahvilassa. Hieman evästettyämme, vein puolison ja Jessi-koiran takaisin asunnolle ja ajoin Keropirtin parkkipaikalle aktivoimaan.

Nopeasti paikka löytyi ja antennin viritys sujui nopeasti. Tällä kertaa en laittanut tuneria, koska se tuntui aiheuttavan ongelmia. Radio toimi normaalisti ja swr oli ok.
Sama juttu kuin Pallaksella, 40m veti alkuun hyvin, sitten meno hyytyi. 80m oli kuollut melkein kokonaan.

20m veti onneksi ok, josta sain kusot täyteen. Kokeilin FT8a vielä, mutta qTF8 ei pelannut radion kanssa tällä kertaa. Joku asetus pielessä. FT8TW pelasi onneks ja kutsuin 40m bandilla. Piti hieman säätää, koska kaistanleveys oli liian kapealla.
Laitoin spottauksen, mutta… kusoja ei tule. OH5RM vastasi, mutta kuson loppuun saaminen kesti muutaman minuutin! Täytyypä tutkia asiaa mikä mätti.
Lopussa P2P kuso OH6CTD:n kanssa vielä niin 49 kusoa oli kasassa. Olipa hankalaa jälleen. Aurooraa oli ilmassa jonkin verran, joten liekö rauhaton ilmakehä yhä. Pääasia että sain täyteen kusot niin sain kymmenennen kansallispuistoni aktivoitua.

Palasin asunnolle, jossa sitten ruokaa päivän päätteeksi. Hieman hassu toi Kultakeron asunto. Ehkä liian moderni meidän makuun, järjestys ei ollut oikein looginen. Erillinen saareke jossa oli tiskipöytä, astianperukone ja roskikset. Sit vieressä oli seinällä kaapistot ja hellatasot. Ruokailuvälineet ja lautaset eri kaapistoissa. Muutakin erikoista, mutta pääasiassa viihtyisä. Ylhäällä oli parvisänky, mutta sitä emme käyttäneet. Alhaalla oli toinen parisänky onneksi, niin ei koiran kanssa tarvinnut könytä ylös. Ja se on välillä hieman pölhö, niin alas se olisi vielä tippunut.

Aamulla pakkasimme auton aikaisin. edessä olisi pitkä paluumatka. Oli ajatus kyllä, että yöpyisimme matkalla jossain, mutta päätimme kokeilla ajaa koko matka kerralla. Toki matkalla pysähdyttiin jaloittelemaan ja lounaskin nautittiin.

Paussi niminen paikka Olhavassa oli muuten todella hyvä! Pari lautasellista tuli vedettyä, kahvi kaupan päälle niin ei päässyt ruokakooma iskemään. Täytyy käydä siellä uudelleen kun ensi vuonna ajetaan ohi. Kyllä, uusi lapin reissu suunnitteilla.

Pari stoppia enää matkalla ja olimme hyvin jumisena ja paikat kipeinä kotona 850 kilometrin ja 13 tunnin ajon jälkeen. Tavaroiden purkua ja lepoa. Puoliso palaa töihin pian, mä jatkan vielä tän viikon lomailua.

Mukavaa syksyä kaikille, kiitos jos jaksoit lukea läpi! Jätä vaikka kommentti ja arvioi kuvia jos aikaa ja viitsimistä on.

73/44 Marko ja Johanna